All Seasons

Season 1

  • S01E01 Suuri leirinuotio

    • January 5, 2026
    • YLE

    Televisio mullisti tullessaan suomalaisen elämänmenon. Sen ympärille kasvoi yhteinen leirinuotio, jonka äärellä kaikki jakoivat saman tiedon ja kokivat yhdessä suuria tunteita.

  • S01E02 Television sukupolvi

    • January 5, 2026
    • YLE

    Television äärellä kasvoi uusi sukupolvi, jolle televisiosta tuli tärkeä kaveri ja kasvattaja. Tavoittamattomalta tuntunut television maailma avautui ja teki taviksistakin tähtiä.

  • S01E03 Itkua ja naurua

    • January 5, 2026
    • YLE

    Televisio on pääsylippu tunteiden vuoristoradalle. Mille olemme nauraneet, mikä on saanut meidät liikuttumaan yhdessä?

  • S01E04 Suora lähetys

    • January 5, 2026
    • YLE

    Suora lähetys ja elämä tapahtuvat tässä ja nyt. Kaikkea ei voi käsikirjoittaa, ja tämä on myös tv-katsojien onni.

  • S01E05 Hyvä paha tv

    • January 5, 2026
    • YLE

    Television pelättiin tyhmentävän ja turmelevan Suomen kansan. Toisaalta sen uskottiin kasvattavan meistä viisaampia. Molempia se tekikin, ja samalla se muutti suomalaisen tunne-elämän.

  • S01E06 Television valta

    • January 5, 2026
    • YLE

    Televisio käyttää valtaa ja sitä käytetään vallan välineenä. Kerran tv auttoi edistämään suomalaista demokratiaa. Tekeekö se niin enää? Kuka päättää, mitä katsomme, ja miksi sillä on merkitystä?